Tänään meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi American Dissident Voicesin mikrofonien ääreen yksi eurooppalaisperäisten asialla olevista johtavista aktivisteista Kanadassa, herra Paul Fromm. Herra Fromm on yksi kaikkein aktiivisimmista kultuurillisen- ja geneettisen perintömme puolesta kampanjoivista aktivisteista tuossa maassa, ja hän on myöskin loistava kanadalaisten sananvapausoikeuksien puolestapuhuja, oikeuksien, jotka ovat juutalaisten ylivallan kannattajien ja poliittisesti korrektien sensuroijien uhan alla. Hän on Canada First Immigration Reform Committeen, Citizens for Foreign Aid Reformin (C-FAR) ja Canadian Association for Free Expression (CAFE) johtaja.

KAS: Tervetuloa ohjelmaan, Paul.

PF: On oikein mukavaa olla ohjelmassanne, Kevin.

KAS: Muistan kun tapasin sinut ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten yksityisessä muistotilaisuudessa edesmenneelle Revilo P. Oliverille Illinoisin Urbanassa. Tästä koitui joitain seuraamuksia sinulle, kun osallistuit tuohon muistotilaisuuteen, eikö vain?

PF: Kyllä. Minun täytyy olla jokseenkin ainutlaatuinen tapaus lähihistoriassa: Sain potkut paria vuotta myöhemmin, osaksi siitä, että olin osallistunut hautajaisiin, tässä tapauksessa itseasiassa professori Revilo liverin muistotilaisuuteen. Tämä esitettiin yhtenä suurista "rikoksistani", joka oli osa syytteistä "jatkuvaan halveksunnan osoittamiseen monikultuurisuutta ja etnokulttuurista tasa-arvoa kohtaan", joka on ilmeisesti entisen työnantajani, Peel Board of Educationin "ydin-arvoja".

KAS: Eli sitä ei saa osoittaa halveksuntaa monikulttuurisuutta kohtaan?

PF: Ei -- lukeminen ja kirjoittaminen ja laskeminen, ne eivät ole niin tärkeitä. Mutta monikulttuurisuus ja "etnokulttuurinen tasa-arvo" ovat vakavaa kamaa. (naurua)

KAS: (naurua) Uskomatonta. Julkaisuillasi, julkisilla mielenosoituksillasi, internet-julkaisuillasi -- kaikella työlläsi perinteisen Kanadan ja oikeiden kanadalaisten puolesta sekä heidän sananvapausoikeuksiensa puolesta -- kuulostat yhden miehen dynamolta. Kuinka monta netti- ja painettua julkaisua sinä levität?

PF: Meillä on kolme säännöllistä uutiskirjettä; yksi on ulkomaanavusta ja valtiollisista asioista yleisesti, nimeltä C-FAR Newsletter, joka tulee ulos kuukausittain; meillä on Canadian Immigration Hotline, jota julkaistaan kymmenen kertaa vuodessa ja joka on suurempi ja joka käsittelee pelkästään maahanmuuttoasioita; ja sitten meillä on Free Speech Monitor, joka on myös uutiskirje, joka tulee ulos kymmenen kertaa vuodessa, ja joka käsittelee hyökkäyksiä sananvapautta vastaan Kanadassa. Ja minulla on kaksi postituslistaa netissä, toinen käsittelee maahanmuuttoa ja toinen sananvapautta. Joten yhteensä minulla on viisi. Olen onnekas sen suhteen, että minulla on useita ihmisiä auttamassa minua, kaksi heistä kokoaikaisina. Tämä työ Kanadassa on selkeästi yhden ihmisen kykyjen ulottumattomissa; ongelmamme on se, että tarvitsemme paljon lisää väkeä mukaan.

KAS: Oikein hyvä. Jopa vuonna 1994, kun ensimmäisen kerran tapasin sinut, urasi sananvapaus- ja patrioottisena aktivistina oli jo melko hyvin tunnustettu, eikö vain?

PF: Olen ollut poliittisesti aktiivinen, mitä organisointiin tulee, aina 1970-luvulta asti. Eli olet oikeassa, olin jo melkolailla aktivisti. Nyt kun Peel Board of Education antoi minulle potkut vuonna 1997, minusta tuli lähes kokoaikainen aktivisti, lukuunottamatta joitain sivuhommia -- minun täytyy kuitenkin yhä maksaa laskut. Eli olen ollut hyvin aktiivinen jo melko pitkän aikaa.

KAS: Voitko kertoa meille hieman historiastasi, ja siitä, kuinka sinusta tuli aktiivinen rotusi ja kansasi puolestapuhuja?

PF: Se ulottuu melko pitkän ajan taakse. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, jopa ennen teini-ikään tuloani. Luin paljon, luin paljon toisesta maailmansodasta ja noihin aikoihin minusta tuli melko vahva antikommunisti. Vietnamin sodan aikana vasemmisto täällä, ja varmaan vasemmisto Yhdysvalloissakin ja joka puolella oli melko vahvasti tätä sotaa vastaan. Niinpä muodostin järjestön joukon muita antikommunisteja kanssa, nimeltään Edmund Burke Society, ja me olimme aktiivisia protestoidessamme Vietnamin sodan puolesta noina päivinä, ja montaa erilaista kommunistien aloitetta vastaan. Meillä oli laaja valikoima mielipiteitä, ei pelkästään antikommunistisia, vaan olimme myös vapaan yritteliäisyyden kannalla ja niin edespäin. Se, mitä teimme ja mikä oli jokseenkin epätavallista, oli se, että kykenimme murtamaan raja-aidat iän suhteen: Suurin osa johdostamme oli nuoria, vähän alle kaksikymppisiä, kaksikymppisiä ja kolmekymppisiä, mutta meillä oli aika lailla myös vanhempaa väkeä. Monet järjestöt muualla tuppasivat olemaan vain vanhemman väen järjestöjä, tai ehkä pelkästään nuorten. Me olimme itseasiassa melko menestyksekkäitä. Minulle se oli todellinen harjoituskenttä. Nyt siis syyt Edmund Burke Societyn takana lopulta hajosivat, mutta se oli oikein käyttökelpoinen harjoituskenttä.

Minun täytyy sanoa, että jos minulla olisi ollut se tieto, mikä minulla tänä päivänä on, olisin luultavasti ollut Vietnamin sotaa vastaan -- mutta ilmeisesti hyvin eri syistä kuin nuo kommunistiagitaattorit, jotka tuohon aikaan pitivät niin kovaa ääntä.

Kun 70-luku tuli, osallistuin joukkoon muita järjestöjä. Citizens for Foreign Aid Reform perustettiin 1979 yrityksenä torjua kirkkojen ja muiden syyllisyydenlietsontaa, jotka väittivät, että meidän piti käyttää enemmän rahaa ulkomaanapuun ja että kolmas maailma oli jotenkin oikeutettu siihen, koska olimme riistäneet heitä. Me ajattelimme, että tämä oli vain täyttä hölynpölyä.

Ja tästä me aloimme siirtyä enemmän ja enemmän maahanmuuttoon. Minua alkoi huolestuttaa maahanmuutto vuonna 1972, kun Kanadan hallitus salli tuhansien Ugandan aasialaisten tulla maahan Idi Aminin karkoitettua heidät. Ja olin sitä mieltä, että se oli väärin. Mutta kaikkein kamalimmat seuraukset massiivisesta kolmannen maailman maahanmuutosta Kanadaan alkoivat näkyä vasta 70-luvun lopulla. Niinpä suunnilleen noihin aikoihin aloimme julkaista materiaalia maahanmuutosta. Ja kun vuodet ovat vierineet, siitä on tullut yhä enemmän se ala, mihin monet toiminnoistamme täällä keskittyvät.

Vuonna 1982, Kanadan hallitus otti käyttöön dokumentin, joka on vähän kuin teidän "Bill of Rights", nimeltä Oikeuksien ja vapauksien peruskirja, joka kuullostaa todella vaikuttavalta, taaten kaikenlaisia ihania oikeuksia kuten sananvapaus, lehdistönvapaus, kokoontumisen vapaus, uskonnonvapaus... blaah blaah blaah. Ja olin iloinen siitä siihen aikaan. Mutta en ollut kuitenkaan tietoinen siitä, kuten ei moni muukaan siihen aikaan, että tietyt ihmiset, joihin törmäsmme 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, nimeltään maolaiset -- tai virallisesti Kanadan kommunistinen puolue, marxilais-leniniläinen. He olivat vähän kuten teidän SDS; he olivat väkivaltaisia. He keskeyttivät oikeistolaisia kokouksia ja protestoivat oikeistolaisia professoreita vastaan. Ja heidän iskulauseensa oli "rasisteilla ja fasisteilla ei ole oikeutta puhua tai järjestäytyä". Aloin huomata kuitenkin, että me kuulimme hyvin samanlaisia ajatuksia niiltä hallituksen korkeilla tasoilla ja poliitikoilta, joiden vastuulla oli niiden asioihin kehittäminen, joita tultaisiin pian kutsumaan "antirasistisiksi" käytännöiksi ja lainsäädännöksi. Ja niinpä meistä tuntui, että oli todellista tarvetta järjestölle, joka yrittäisi puolustaa sananvapautta ja ilmaisunvapauden lupauksia, joita Oikeuksien ja vapauksien peruskija tarjosi. Niinpä syntyi sitten Canadian Association for Free Expression.

Olemme nyt nähneet 20 vuotta tämän peruskirjan kanssa, ja olemme todenneet, että se on monella tapaa merkityksetön. Sananvapauden suojan oikeuslaitos on tuhonnut täysin. Joten huomaamme taistelevamme kahta rinnakkaista taistelua. Toinen on taistelu sananvapaudesta ja toinen on taistelu Kanadan pitämisestä eurooppalaisperäisenä maana.

KAS: Kyllä. Nyt kun puhutaan ulkomaanavusta, koko ajatus näyttää minusta absurdilta, amerikkalaisena tarkkailijana, joka tarkastelee Kanadaa. Tässä teillä on fyysisesti yksi maailman suurimmista maista, melko pienellä mutta korkeasti koulutetulla väestöllä. Mikään maa tällä planeetalla ei tarvitse luonnonvarojensa hyödyntämisen kehittämistä niin kuin Kanada. Näyttää naurettavalta, että teidän pitäisi antaa rahaa kolmannen maailman maille heidän luonnonvarojensa hyödyntämisen kehittämiseen.

PF: Kyllä. Ja jos siinä olisi vain kysmys rahan antamisesta heidän luonnonvarojensa hyödyntämisen kehittämiseen, se ei ehkä olisi niin paha juttu. Mutta tosiasiassa, mitä ulkomaanapu yleisesti on, on vaurauden siirtämistä kehittyneen maan kuten Kanadan tai Yhdysvaltain työtätekeviltä jonkin kolmannen maailman maan korruptoituneelle eliitille. Olemme todistaneet yhä uudestaan ja uudestaan, että suurin osa ulkomaanavusta ei edes mene tarkoitetuille vastaanottajille.

KAS: Todellakin.

PF: Se on vain enimmäkseen hirveää tuhlausta.

KAS: Miksi kanadalaisten ja eurooppalaista alkuperää olevien ihmisten maailmanlaajuisesti pitäisi olla huolissaan tulevaisuudestaan?

PF: Kaksi asiaa on tapahtumassa saman aikaisesti. Ensimmäiseksi meillä on tämä massiivinen kolmannen maailman maahanmuutto, joka alkoi 1960-luvun lopulla meidän kummankin maissa, kiihtyi nopeasti 70- ja 80-luvuilla ja 1990-luvulle tultaessa kävi tulvaksi -- tai sanoisin, että invaasioksi. Niinpä meidän väestömme muuttuu tämän hallituksen suunnitteleman ja hallituksen suojeleman invaasion vuoksi. Samaan aikaan meillä on hyvin alhainen syntyvyys. Tiedän, että yhdysvaltalainen väestötieteilijä nimeltä Leon Bouvier on arvioinut, että joskus vuoden 2050 paikkeilla maanne ei enää ole enemmistöltään eurooppalainen tai valkoinen maa. Ja onnistuin saamaan Kanadan tilastokeskukselta täsmälleen saman tunnustuksen: he sanoivat, että jossain vuoden 2050 kieppeillä eurooppalaista syntyperää olevat ihmiset eivät enää ole enemmistönä Kanadassa.

Yksi syy siihen, miksi rappeudumme nopeammin, on se, että meidän maahamuuttolukumme ovat lähes kaksinkertaiset teihin verrattuna. Te aloititte jokseenkin huonommasta alkuasetelmasta -- noin 11 prosenttia väestöstänne oli mustia, ja sitten te lisäsitte kolmannen maailman maahanmuuton vielä siihen -- ja me aloitimme tilanteesta, jossa meillä ei ollut käytännössä ollenkaan ei-valkoisia ja hyvin pieni intiaaniväestö. Esimerkiksi vuonna 1961, kaupungissa, jossa kasvoin, eli Torontossa, oli vain yksi prosentti väestöstä ei-valkoisia. Pari vuotta sitten New York Times raportoi, että 60 prosenttia oli ei-valkoisia! Eli noin 40 vuodessa olemme menneet yhdestä kuuteenkymmeneen prosenttiin. Olemme ennenkaikkea menettäneet kaupunkimme.

KAS: Se on enemmänkin kuin hyökyaalto.

PF: Kyllä, se on hyökyaalto. Jos ihmiset välittävät lapsistaan ja lapsenlapsistaan, vaikka eivät edes omistaan, heidän pitäisi vakavasti ajatella sitä, että vuoteen 2050 mennessä, jos jokin ei muutu -- joko maahanmuuttoluvut tai valkoisten syntyvyys -- tämä ei ole enää eurooppalainen maa. Haluaisin ajatella, että useimmat ihmiset kokevat tämän jokseenkin huolestuttavana asiana.

Eikä siinä ole edes kyse vain rodusta, vaan kulttuurista. Siinä on kyse siitä, mitä nämä ihmiset tuovat pöytään mitä arvoihin tulee. Näin hyvin kiinnostavan tarinan yhdessä viikonloppulehdessä täällä Kanadassa, joka itki ja valitti pakolaisista Pakistanissa, jotka ovat tulleet Afganistanista, sanoen "Voi voi, maailma ei näytä välittävän heistä", jne. jne. Ja reportteri huomautti, että yhdeltä pakolaisperheistä, jotka olivat matkalla Afganistaniin, oli muunmuassa takavarikoitu deodoranttipurkki pakistanilaisten viranomaisten toimesta, koska he pitivät sitä seksileluna.

KAS: Hah!

PF: Ja tämä toimittaja, joka oli nainen, joutui moneen otteeseen afgaanimiehen ahdistelemaksi yritettyään puhua hänen vaimolleen, joka tietysti oli kääritty säkkiin, tai burkhaan. Hän sanoi, että naapurit eivät muistaisi heitä hyvällä, jos hänet nähtäisiin puhumassa länsimaiselle naiselle, joka saattaa yrittää turmella hänet länsimaisilla tavoilla. Kuvitelkaapa nyt tällaisten ihmisten tuomista Kanadaan. Ihmiset, joiden asenne on sellainen, että he pelkäävät, että roll-on deodorantti voi olla seksilelu ja joilla on niin paljon halveksuntaa kulttuuriamme ja elämäntapaamme kohtaan, että he pelkäävät naistensa "turmelemista". Voisin sanoa, että heillä on todellakin oikeus maailmankuvaansa, mutta sellaisten ihmisten tuominen moderniin ensimmäisen maailman maahan on kulttuurien yhteentörmäyksen luomista, eikä se ole hyväksi kenellekään meistä. Ja kiusatakseen meitä entistäkin enemmän, hallituksemme on omaksunut tämän järjettömän monikulttuurisuuspolitiikan, joka sanoo, että kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia, eikä mikään kulttuuri ole toista parempi. Ja se sanoo, ettei meidän pidä tyrkyttää tapojamme muille -- se on "kulttuuri-imperialismia" jne. jne. No, jos tuot suuria määriä ihmisiä, joilla on sellaiset arvot kuin näillä afgaaneilla maahamme, se on ehdottomasti kaaoksen resepti.

KAS: Yksi kaikkein ikimuistoisimmista kuvauksista modernista, poliittisesti korrektista Kanadasta, joita minä olen kuullut, on nimi, jonka sinä sille annoit: Absurdistan. Mitä tarkoitat tällä?

PF: (naurua) No, se on eräänlainen piilomuistus kanadalaisille, että meillä on suuri määrä ihmisiä Intian suunnalta täällä. Joten se on sanaleikki tästä, mutta myös muistutus siitä, että se mitä täällä on luotu, on absurdia. Meillä oli terve sekoitus eurooppalaisia täällä, jotka rakensivat tänne fantastisen maan. Ja, syistä, joita täytyy vielä tutkia paremmin, joskus 1960-luvun puolivälissä voimakkaat tahot maassamme päättivät muuttaa sen -- ennenkaikkea heittää sen kaiken menemään. Meillä oli todella elinvoimainen sekoitus eurooppalaisia kansoja: alkuperäiset maamme perustajat, ranskalaiset, englantilaiset, skotit ja irlantilaiset; joita täydensi suuri määrä eurooppalaista maahanmuuttoa 19. vuosisadan loppupuoliskolla ja 20. vuosisadan alkupuoliskolla Ukrainasta, Saksasta, Italiasta, Islannista ja niin edespäin. Me olimme kehittäneet erämaan todella elinvoimaiseksi maaksi. Kanada, jonka väestö oli vain vähän yli 12 miljoonaa, omasi neljänneksi suurimman laivaston toisessa maailmansodassa. Me olimme jättäneet jälkemme, niin pieniä kuin olimmekin, maailmaan. Ja me olimme, tämän teknologisen ajan koitettua, todella päässeet omaan elementtiimme. Mutta tuo alkoi kuihtua pois tämän maahanmuutto- ja väestöpolitiikan seurauksena.

KAS: No, minä kutsuisin sitä absurdiksi jos se ei näyttäisi rikolliselta ja moraalittomalta.

Kun minä olin poikanen, perheemme asui Alaskassa. Ja me matkustimme useimpina vuosina Alaskasta Minnesotaan ja takaisin Kanadan läpi kesälomilla. Me vieralimme myös Quebecin Expo 67 -näyttelyssä. Niinpä minulla on monia muistoja Kanadan luonnon kauneudesta ja sen kansan avuista -- Muistan heidät ystävällisinä, optimistisina, kovasti työtä tekevinä, komeina ja hienon kulttuurin omaavina. Saatoin aistia sen, jopa niin nuorella iällä, katsoessani suuria rakennuksia ja monumentteja, joita maassanne on. Ne inspiroivat minua. Näyttää niin rikolliselta heittää tuo perintö pois kolmannen maailman sotkun vuoksi -- eli siis oikeastaan tyhjän vuoksi.

PF: Aivan oikein. Expo 67 oli Kanadan perustamisen 100-vuotisjuhla. Optimismin henki, joka eli Expo 67:n aikana -- Maailmannäyttely, joka pidettiin Montrealissa -- oli sähköinen. Olin 18-vuotias vuonna 1967 kun menin sinne. Siellä oli todellinen optimismin henki ilmassa -- se, että olimme rakentaneet paljon ja olimme vielä suurempien tulevaisuudessa koittavien asioiden kynnyksellä. Valitettavasti, se oli oikeastaan viimeinen hurraa-huutomme.

Useimmat eivät käsitä, että päätökset oli jo tehty maan koostumuksen muuttamiseksi. Maahanmuuttolakimme muuttui 1965, joka sattuu ironisesti tai sattuman kaupalla juuri samalle vuodelle kuin se kun teidän maanne käänsi selkänsä eurooppalaiselle perinnölleen.

KAS: Eikö tuo olekin jännä yhteensattuma?

PF: Olin juuri ja juuri riittävän hyvin poliittisesti valveutunut tuohon aikaan tietääkseni, että kadut eivät olleet täynnä ihmisiä osoittamassa mieltään ja sanomassa "Olemme kyllästyneet olemaan eurooppalainen maa; haluamme tehdä Kanadasta Yhdistyneiden kansakuntien eteisen". Ei ollut mitään populaaria agitaatiota tämän puolesta tai tämänlaista vaatimusta. Tämä oli täysin elitistinen päätös ylimmillä tasoilla. Mielestäni se on mielenkiintoinen sattuma, että meidän kummankin maat muuttuivat juuri samaan aikaan.

KAS: Samanlainen valkoistenvastainen puolueellisuus syntyi Euroopassa suunnilleen samaan aikaan; Brittiläinen kansainyhteisö alkoi maahantuoda ei-valkoisiaan pikkuruiseen Britanniaan suunnilleen samoihin aikoihin. On hyvin vaikeaa minusta nähdä tätä yhteensattumana. Se näyttää minusta koordinoidulta suunnitelmalta.

PF: Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi.

KAS: Toinen asia, jonka muistan matkoiltamme Kanadan läpi, oli joka puolella liehuva punainen Kanadan lippu; tuo lippu, jossa oli Kanadan vaakuna keskellä olevassa punaisessa osassa ja brittiläinen Union Jack vasemmassa yläkulmassa. Tuo lippu symboloi yhteyttä, yhteistä perintöä kahden maan välillä, anglosaksista perintöä, jota yhä muistetaan Hawaijin lipussa ja jota käytettiin Amerikan "Grand Union" -lipussa myös. Nyt tuo puinainen lippu on vaihdettu Kanadan vaahteranlehteen, kuitenkin sinä, mielenosoituksissasi ja kokouksissasi, yhä käytät tuota punaista lippua. Minkä vuoksi? Voitko selittää tuon lipun symboliikkaa?

PF: Tuo lippu, mitä meihin tulee, on todellisen Kanadan lippu. Ja teknisenä seikkana, sitä ei koskaan itseasiassa poistettu Kanadan lipun virasta. He lisäsivät vaahteranlehden ja useimmat ihmiset pitävät tätä uutena Kanadan lippuna, mutta tuo vanha punainen lippu ei koskaan joutunut hyllylle tai kielletyksi -- joten se on myös virallinen lippu. Tämä muutos tehtiin vuonna 1965 -- onko tämä sattumaa? -- vuonna, jona he muuttivat maahanmuuttopolitiikkaa.

Minun analyysini tästä on se, että kun haluat muuttaa jonkun maan aivan täysin, et halua pitää vanhoja symboleja pyörimässä ympärillä, koska symbolit törmäävät yhteen uuden järjestyksen kanssa, jota yrität luoda. Heidän kritiikkinsä vanhaa lippua kohtaan oli se, että se painotti eurooppalaista perintöämme -- meillä on Union Jack vasemmasssa yläkulmassa, joka aivan oikein korosti sitä tosiasiaa, että oikeusjärjestelmämme ja poliittinen järjestelmämme juontaa Britanniasta. Tietenkin monikulttuurisuus ei oikein tunne oloaan kotoisaksi tämän kanssa: Meidän pitäisi uskoa, että jokainen osallistui tasapuolisesti; Kongon alkuasukkaat, Samoan heimot, kaikki osallistuivat aivan yhtä paljon Kanadan luomiseen kuin sen perustanut eurooppalainen väki. Niinpä vanha symbolismi ei ollut sopiva.

Myös vaakuna oli täynnä muistutuksia eurooppalaisesta perinnöstämme -- se sisälti ranskalaisten, irlantilaisten ja skottien vaakunat; ja sitten kolme vaahteranlehteä liitettynä yhteen vaakunan pohjalle, jotka olivat alunperin vihreitä vaahteranlehtiä, jotka symboloivat maan perustaneita eurooppalaisia kansoja. Tämän voi lukea monella tavalla, mutta maan perustaneet eurooppalaiset kansat -- ranskalaiset, englantilaiset ja sitten nuo myöhemmin tulleet, kaikki liittyivät yhteen luodakseen yhden kansakunnan.

Se oli hyvin voimakas ja dramaattinen lippu. Uskon, että todellinen syy siihen, miksi siitä luovuttiin, oli se, ettei olisi muistutusta siitä, mitä Kanada oli.

KAS: Liehuuko tämä punainen lippu enää missään päin Kanadassa?

PF: Kyllä vain. Me pidämme sitä esillä kaikissa mielenosoituksissamme, kaikissa kokouksissamme ja monet jäsenet pitävät sitä hatussa tai takissa. Meillä on paljon nuorta väkeä, ja siitä on tullut symboli, jonka näet rannikolta rannikolle. Ja muut nuoret, jotka katsovat sitä, tietävät, mitä se tarkoittaa. Ja on mielenkiintoista, että se on kaikkein suosituin ihmisten parissa, jotka syntyivät kauan sen jälkeen, kun sitä lakattiin pitämästä Kanadan lippuna.

KAS: Eli tavallaan se on sekä perinteen että kapinan symboli.

PF: Kyllä, nimenomaan. Perinteen ja kapinan symboli. Vähän kuten Konfederaation lippu on teidän maassanne.

KAS: Ja jotkin pitävät sitä samana asiana kuin Betsy Rossin lippua Yhdysvalloissa, kolmetoista tähteä ympyrässä -lippua...

PF: Aivan.

KAS: Paul, olet ollut hyvin aktiivinen protestoidessasi Kanadan maineikkaimman ja ilmiselvästi syyttömän poliittisen vangin törkeää kohtelua vastaan: Eli siis kyseessä on Ernst Zündel. Olemme haastatelleet virallista Zündelin tiedottajaa Mark Weberiä monet kerrat tässä ohjelmassa, eli kuuntelijamme ovat luultavasti tietoisia tästä tapauksesta, mutta he eivät välttämmättä tunne sinun rooliasi herra Zündelin puolesta tehtävässä organisointityössä. Mitä sinä ja tukijasi olette tehneet viimeaikoina?

PF: Minulla on eräänlainen sekarooli. Olin hänen ensimmäinen edustajansa oikeudessa. Kun hänet karkoitettiin Kanadaan ja hän joutui maahanmuuttokuulemiseen, hän ei ollut vielä pystynyt varmistamaan itselleen asianajajaa, joten minä edustin häntä. En ole lakimies, mutta minulla on melko lailla juridista kokemusta. Sitten tämän Canadian Association for Free Expression on auttanut hankkimaan todistajia ja pitänyt huolen, että oikeussalissa on aina hyvä määrä tukijoita. Joka kerran kun hän esiintyy, me täytämme oikeussalin tukijoilla niiden epäoikeudenmukaisuuksien, joita tapahtuu, hiljaisina todistajina. Olen ollut mukana keräämässä rahaa hänelle ja tietysti olemme myös järjestäneet paljon mielenosoituksia. Meillä on ollut mielenosoituksia vankilan ulkopuolella melko säännöllisesti. Itseasiassa yksi on taas tulossa heinäkuun 25. päivä. Nämä levisivät tukijoiden joukossa joihinkin toisiinkin kaupunkeihin: Meillä on ollut mielenosoituksia turvallisuudesta vastuussa olevan ministerin toimiston edessä Edmontonissa moneen kertaan tänä menneenä keväänä ja talvena.

Suuri osa työstäni on yrittää informoida tukijoita ympäri Kanadaa ja myös Yhdysvalloissa tästä tapauksesta, henkilökohtaisesti. On yksi juttu lukea siitä ja aivan toinen saada kuulla jonkun selittävän sen sinulle livenä ja vastata kysymyksiisi. Olen omien laskujeni mukaan esiintynyt kuusi kertaa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla Yhdysvalloissa ja ehkä kolme tusinaa kertaa Kanadassa samana ajanajaksona tästä aiheesta. Näen itseni tiedonlähteenä ihmisille, joita asia kiinnostaa -- ja jotka todennäköisesti tukevat -- herra Zündeliä.

KAS: Kuinka ihmiset voivat saada enemmän tietoa työstäsi ja myös tästä mielenosoituksesta, joka on tulossa heinäkuun 25. päivä?

PF: He voivat vierailla nettisivuillamme osoitteessa http://www.canadianfreespeech.com, tai he voivat ottaa minuun yhteyttä henkilökohtaisesti osoitteessa paul@paulfromm.com

KAS: Entä ihmiset, joilla ei ole pääsyä internetiin?

PF: Ihmisille, jotka haluavat ottaa yhteyttä normaalin postin välityksellä, osoite on:

Box 332
Rexdale
Ontario
M9W 5L3
Canada

Lahjoitukset Ernst Zündelin puolustukselle voi lähettää samaan osoitteeseen.

Muistakaa kuunnellla ensi viikolla tämän Paul Frommin haastattelun toista osaa, jossa Paul ja minä keskustelemme ei-valkoisen maahanmuuton traagisista seurauksista, hyökkäyksistä sanan- ja ajatuksenvapautta vastaan Kanadassa ja ennakkotapauksen murskaavasta "Näpit irti internetistä" -mielenosoituksesta, jonka Paul järjesti ja joka pidettiin synagogan ulkopuolella. Tämä kaikki ensi viikolla American Dissident Voicesissa.